Datan merkitys kasvaa liiketoiminnassa, mutta voidaanko dataa verottaa?

Datan merkitys kasvaa nyt entistä enemmän yritysten liiketoiminnassa – digitalisaatio ja nopeasti muuttunut toimintaympäristö tarjoavat eri alojen yrityksille mahdollisuuden kerätä ja hyödyntää dataa ennennäkemättömässä laajuudessa. Vaikka data on yrityksen arvonluonnin kannalta hyvin keskeisessä asemassa, oikeudellisesta näkökulmasta dataa koskevia avoimia kysymyksiä on paljon. Yksi polttavimmista kysymyksistä liittyy datan verotukseen.

Datasta ja samalla datan verotuksesta puhuttaessa on pidettävä mielessä, että ”datasta” yleisellä tasolla ja yksilöimättä puhuminen voi olla harhaanjohtavaa, koska on olemassa monentyyppistä (arvokasta) dataa. Lisäksi datan merkitys yrityksen arvonluonnissa vaikuttaisi keskeisesti datan verottamiseen, mutta arvonluonnin käsitettäkään ei ole tyhjentävästi määritelty huolimatta sen keskeisestä roolista verotuksessa.

Miten dataa voidaan tulevaisuudessa verottaa? Miten datan arvo määritetään? Entä voiko dataverosta tulla uusi verotusta monimutkaistava kokonaisuus?

Kun puhutaan datan mahdollisesta verotuksesta, on keskeistä kysyä voiko dataa omistaa ja mitä dataan kohdistuva omistusoikeus tarkoittaisi. Lyhyt vastaus on, että dataa ei voi omistaa – ainakaan siten kuin omistusoikeus määritellään nykyisessä oikeusjärjestelmässämme. Perinteiset kiinteän, irtaimen tai edes aineettoman omaisuuden opit eivät sovellu tai riitä datan tapauksessa. Ei ole myöskään odotettavissa, että lainsäätäjä tarjoaisi kattavaa dataa koskevaa kokonaisratkaisua uuden sääntelyn kautta.

Dataan voi kuitenkin kohdistua samankaltaista hallintaa ja kaupallisissa sopimuksissa dataa halutaan kontrolloida, jolloin käytetty terminologia muistuttaa omistukseen liittyvää terminologiaa. Koska dataan liittyy monia epävarmuustekijöitä, dataa koskevien sopimusten, myös konserniyhtiöiden välisten sopimusten, merkitys nousee keskeiseksi silloin, kun arvioidaan esimerkiksi kenellä on oikeus määrätä datasta ja millaisia sopimusten osapuolten roolit ovat.

Datan merkityksestä huolimatta sitä koskeva sääntely on hajanaista. Data huomioidaan lainsäädännössä usein erityisnormistossa, ja yksityisoikeuden ja varallisuusoikeuden puolella sääntelyä on vähän. Voidaan siis todeta, että dataan liittyvä oikeudellinen kokonaisnäkemys puuttuu käytännössä kokonaan. Joiltain osin dataan voidaan soveltaa aineetonta omaisuutta koskevia verotusnäkökulmia, mutta datan osalta verotusta on perusteltua tarkastella laajemmin.

Arvonmäärityksen näkökulma

Datan kohdalla arvon määrittämiseen liittyvät kysymykset ovat poikkeuksellisen hankalia. Datan hallinta ja hyödyntäminen saattavat muodostaa olennaisen osan yrityksen arvosta, mutta yleensä datan arvo on sidottu liiketoiminnan prosesseihin, eikä sitä voi irrottaa kokonaisuudesta erilleen. Esimerkkinä datan arvostamiseen liittyvistä haasteita voi mainita henkilötietoihin perustuvan datan, jonka luotettavassa arvostamisessa olisi kyettävä huomioimaan sen hyödyntämiselle lainsäädännössä asetetut rajoitukset.

Datan arvostamiseen liittyvä epävarmuus ja tulkinnanvaraisuus aiheuttaa yrityksille paitsi compliance-haasteita siirtohinnoittelussa ja yritysjärjestelyissä myös riskin pitkäkestoisista (kansainvälisistä) veroriidoista.

Arvonluomisen näkökulma

Data ja verotus liittyvä toisiinsa myös silloin, kun digitaalisten palveluiden käyttäjien luovuttamat tiedot ovat arvokkaita palveluita tarjoaville yrityksille. Kyse on siitä, että käyttäjä tarjoaa palveluntarjoajalle dataa, jota konsernissa jalostetaan hyödynnettäväksi liiketoiminnassa. Tällaista käyttäjien luovuttamaa dataa pidetään arvokkaana usein erittäin kannattaville digitaalisille yrityksille.

Nykyinen kansainvälinen verojärjestelmä ei kuitenkaan mahdollista käyttäjien sijaintivaltioille verotusoikeutta tällaista dataa hyödyntävän yrityksen tulokseen. Tulevaisuudessa tilanne todennäköisesti muuttuu ja käyttäjien sijaintivaltioiden verotusoikeus toteutetaan jollain tavalla. Kansainvälisesti toimivien yritysten näkökulmasta on toivottavaa, että uudentyyppinen verotusoikeus perustuisi kansainväliseen standardiin eikä suureen määrään kansallista sääntelyä.

Siirtohinnoittelu

Siirtohinnoittelunäkökulmasta kysymys on siitä, miten datan arvo määritetään konserninsisäisissä liiketoimissa. Tässä tarkastelussa aineettoman omaisuuden ei tarvitse olla esimerkiksi rekisteröitävissä tai merkittynä taseeseen. Riittää, että aineeton on omistettavissa tai kontrolloitavissa, sitä voidaan hyödyntää kaupallisessa toiminnassa ja että siirrosta maksettaisiin korvaus riippumattomien osapuolten välillä.

Monissa tapauksissa data – ainakin jalostettu ja liiketoiminnassa hyödynnettävissä oleva data – voi mahtua tällaiseen aineettoman määritelmään. Vaikka dataa koskevat samat haasteet, jotka siirtohinnoittelun näkökulmasta liittyvät aineettomiin yleisesti, käytössä olevat periaatteet ja mallit tarjoavat apua myös datan arvostamiseen ja muuhun analysointiin. Myös edellä mainitut datan omistamiseen liittyvät avoimet kysymykset voidaan ohittaa, koska lähtökohta on huomion kiinnittäminen liiketoimien osapuolten toimintoihin, varoihin ja riskeihin, jotka vaikuttavat aineettoman arvonluontiin. Datan fyysinen hallinta ei myöskään tarkoita oikeutta datan kerryttämään tuottoon.

Datan merkitys eri liiketoiminnassa on hyvin erilaista eikä kaikella hyödynnettävissä olevalla datalla ole kaikille samaa arvoa. Arvio on tehtävä tapauskohtaisesti. Joissain tapauksissa raakadatallakin voi olla jonkinlainen arvo ja sitä ei voida jättää tunnistamatta sen perusteella, että arvon määrittely on vaikeaa. Vaikka ajateltaisiin, että datalla itsellään ei ole arvoa ja vasta datan analysointi ja algoritmit muokkaavat datasta arvokasta, olisivat dataan liittyvät toiminnot kuten datan kerääminen, jalostaminen ja jakelu todennäköisesti arvoa luovia toimintoja.

Datan verotukseen liittyvien kysymysten ratkaisemiseksi voidaan hakea mallia ainakin siirtohinnoittelussa sovelletusta markkinaehtoperiaatteesta vaikka eri toimintojen arvon määrittely haasteellista eikä kaiken kattavaa ratkaisua todennäköisesti ole luvassa ainakaan lähitulevaisuudessa. Markkinaehtoperiaatteen soveltaminen dataan ei ole välttämättä helppoa eikä estä kaikkia veroriitoja, mutta markkinaehtoperiaate tarjoaa muun muassa toimivat ja testatut menetelmät myös datan kaltaisen uuden verotuksen kohteen (tai aineettoman luokan) tapauksessa sekä ohjaa datan hyödyntämisen seurauksena syntyvän tulon jakamista konserniyhtiöiden välillä. Samojen periaatteiden mukaan määräytyy myös se, millä maalla on omien verolakiensa mukaan oikeus verottaa datan hyödyntämisen perusteella syntynyttä tuloa.

Toistaiseksi ei ole dataan liittyvää verolainsäädäntöä, ohjeita tai laajaa yksimielisyyttä siitä, miten dataan perustuvaa liiketoimintaa ja itse dataa voidaan verottaa. Juridiikka voi kuitenkin tukea prosessia, jolla luodaan kokonaiskuva yrityksen datavarallisuudesta sekä veronäkökulmasta että laajemmin. Aineeton omaisuus ja sen verottaminen on ollut siirtohinnoittelussa polttava kysymys jo pitkään. Verottajat siis todennäköisesti seuraavat tarkasti myös dataa ja sen hyödyntämistä konserneissa, joten myös konsernien itsensä on kiinnitettävä asiaan huomiota.
Jos ylläesitetyt näkökulmat herättävät kysymyksiä tai haluat muutoin keskustella teemasta, Boreniuksen vero– ja teknologiatiimit avaavat aihetta mielellään lisää.