Draghin raportti keskustelunavaajana – kilpailukykyä fiksummalla sääntelyllä?

Euroopan keskuspankin entinen pääjohtaja Mario Draghi julkaisi syyskuun alussa raportin EU:n kilpailukyvystä. Raportti on katsaus EU:n kilpailukyvyn ongelmiin ja tarjoaa todella laajan kattauksen kilpailukyvyn korjaamiseen tähtääviä ehdotuksia.

Draghin raporttia on odotettu pitkin kevättä EU:n kilpailukyvyn pelastajana, ja nyt siitä odotetaan jonkinlaista runkoa uuden komission ohjelmalle. Raportin havaintojen ja suositusten kanssa on helppo olla samaa mieltä, mutta ei kuitenkaan näytä todennäköiseltä, että monia suosituksia voidaan toteuttaa.

Miten esimerkiksi rahoitettaisiin Draghin suosittelemat 800 miljardin vuotuiset lisäinvestoinnit? Tämä vaatisi valtavaa lisäpanostusta myös EU:n komissiolta, mikä käytännössä vaatisi velanottoa. EU:sta tuskin löytyy yhteistä tahtoa mennä tämän mittakaavan yhteisvelkaan. Samoin voi olla vaikea löytää poliittista yhteisymmärrystä pääomamarkkinoiden pidemmälle menevästä integroitumisesta.

EU:lla ja komissiolla ei yksinkertaisesti ole työkaluja toteuttaa monia raportin suosituksia, joten ansiokas raportti kaatuu suositusten epärealistisuuteen. Raportin vaikuttavuus voi kaatua myös sen laajuuteen: kun annat valtavan suuren määrän suosituksia, niiden implementoinnista tulee puuttumaan fokus, ja lopputulos liudentuu matkan varrella tunnistamattomaksi.

Suomen kannalta raportissa on monia tärkeitä avauksia, kuten panostukset puhtaaseen ja edulliseen energiaan, vedyn tuotantoon ja kriittisiin raaka-aineisiin. Samoin tietotekniikan tietyt fokusalueet ja korkean teknologian startupit saavat huomiota raportissa. Kaikissa näissä teemoissa Suomella on paljon voitettavaa.

Raportti tunnistaa tosiasiana globaalin talouden monenkeskisten rakenteiden hajoamisen ja geopolitiikan paluun talouteen. Draghin mukaan EU ei voi olla reagoimatta tähän, ja kauppapolitiikan ja teollisuuspolitiikan tulee toimia yhdessä, jotta eurooppalaisen teollisuuden kehitys ja kilpailukyky turvataan. Tämä lienee realismia Kiinan ja Yhdysvaltain välisten jännitteiden, yritystukien ja kasvavan protektionismin keskellä.

Suomen kaltaisen pienen ja vientivetoisen talouden on kuitenkin syytä olla huolestunut näistä kehityskuluista, ja suomalaisten yritysten on huomioitava strategisessa suunnittelussaan tämä trendi.

EU:n kannattaisi poimia raportista muutama tärkeä havainto, joiden toteuttaminen ei maksa mitään ja joissa komissiolla on toimivaltaa. Tällaisia ovat erityisesti regulaation ja lupaprosessien suoraviivaistaminen. Raportissa on arvokkaita huomioita Euroopan regulaation raskaudesta sekä sen juurisyistä ja vaikutuksista. Regulaatiota tietenkin tarvitaan, ja sen määrä tulee taatusti lisääntymään maailmanlaajuisesti.

EU kuitenkin lähestyy regulaatiota liikaa riskien kautta: jos tunnistetaan mahdollinen haittariski, sitä halutaan matalalla kynnyksellä reguloida ankarasti ja riskejä ennakoiden. Tämä on ymmärrettävää, sillä kun riski realisoituu, sen seuraukset nousevat näkyville. Regulaation haittoja taas on vaikeampi havaita, koska ne jakaantuvat tasaisesti koko toimintakenttään, mutta haitat ovat myös ilmeisiä – huono, sekava tai liian raskas regulaatio jäykistää, hidastaa ja lisää kustannuksia.

EU:n tekoälyasetus on hyvä esimerkki EU:n regulaatioliipaisimen herkkyydestä. Tekoälyn kehitys on vasta alkuvaiheessa, mutta jo nyt halutaan hyvin geneerisellä sääntelyllä ennakoida tekoälyn hyödyntämiseen liittyviä riskejä ja asettaa massiivisia sanktioita periaatetasoisten ja siksi tulkinnaltaan kovin epämääräisten määräysten rikkomuksista. Tekoälyasetus perustuukin arvaukseen tulevaisuudesta, ja tulevaisuutta on tunnetusti vaikea ennustaa – varsinkin teknologian tulevaisuutta.

Tästä on hyvänä esimerkkinä yleisten kielimallien sääntely: aivan valmistelun viime vaiheessa asetusta päivitettiin, jotta tämä keskeinen tekoälyn kehityssuunta voitiin huomioida asetuksessa. Tässä vaiheessa olisi ehkä ollut parempi välttää geneerinen periaatetasoinen tekoälysääntely kokonaan ja keskittyä tarkempaan sektorikohtaiseen tekoälysääntelyyn. Esimerkiksi liikenne, lääkinnälliset laitteet ja turvallisuussektori ovat kenttiä, joissa sektorikohtainen sääntely tulee olemaan välttämätöntä.

On selvää, että muutaman vuoden päästä kaikki relevantit uudet ohjelmistotuotteet sisältävät jotain tekoälyä, joten tekoälyasetuksen vaatimuksenmukaisuuden varmistaminen tulee välttämättömäksi osaksi kaikkea ohjelmistokehitystä Euroopassa.

Tekoälyasetus on kovin raskas, tulkinnanvarainen ja vasta ajan myötä täsmentyvä regulaatiopaketti. Emme tiedä, miten moni firma jää Euroopassa perustamatta tai kehityshanke toteuttamatta tekoälyasetuksen vuoksi. Varmuudella voimme silti sanoa, että perustamatta ja toteuttamatta jää.

Usein EU-sääntelyä perustellaan lainsäädännön harmonisoimisella jäsenvaltioiden kesken. Tämä on arvokas tavoite ja perusteltu myös tekoälyn sääntelyn näkökulmasta. Mutta harmonisoinnin voi toteuttaa monella tavalla. Joskus voisi säätää vaikka direktiivin, joka kieltäisi jäsenmaita sääntelemästä tiettyä kenttää sen sijaan, että säädetään laajaa, geneeristä ja sanktioiltaan ankaraa sääntelyä. 

Columbian yliopiston professori Anu Bradford arvioi ansiokkaassa HS:n kirjoituksessa EU:n digitaalisen talouden kilpailukyvyn ongelmia, ja päätyi siihen johtopäätökseen, että regulaatio ei ole keskeinen ongelma vaan suurimmat ongelmat ovat toisaalla. Tämä varmasti pitää paikkansa. Mutta suurten tunnistettujen ongelmien ratkaisu ei ole helppoa – jos edes mahdollista.

Parempi regulaatio olisi ilmainen keino ottaa pieniä askelia kilpailukyvyn parantamisen suuntaan. Ensimmäinen askel regulaation parantamisessa voisi olla tietosuoja-asetuksen avaaminen ja sen tulkintojen ylilyöntien korjaaminen.

Jos edellä esitetty herättää kysymyksiä tai haluat lisätietoja asiasta, asiantuntijamme keskustelevat mielellään kanssasi.